Tahmatassut 3–4-vuotiaille

Päiväkoti Pikkutassun päikkyryhmä Tahmatassut on suunnattu 3–4-vuotiaille lapsille. Kuten muillekin päiväkodin lapsiryhmille, myös Tahmatassuille suunnitellaan joka viikko monipuolinen ja toiminnallinen ohjelma. Tarkoituksena on auttaa lapsia oppimaan ja tukea kehitystä hauskoilla, mielenkiintoisilla eri tavoilla ulkoilun, kädentaitojen, musiikin ja liikunnan avulla. Iltapäivisin lapset saavat leikkiä ja ulkoilla, ilman ohjattua toimintaa.

Toteutamme päivähoitoa mahdollisimman kodinomaisesti, jotta lapsilla on turvallinen ja hyvä olo joka aamu päiväkotiin tullessa. Tämän toteutumisessa auttaa hyvin pysyvä ja tuttu henkilökuntamme, josta lapset saavat tukea ja turvaa päivän haasteissa. Päiväkoti Pikkutassu on toiminut Kajaanissa yksityisenä päiväkotina jo 20 vuoden ajan, joten pitkällä kokemuksella pystymme kehittämään toimintaa aina vain paremmaksi. Haluamme tukea päiväkodissa käyvien lasten kehittymistä niin, että heille tarjotaan kaikki eväät kasvaa myönteisen minäkuvan ja terveen itsetunnon omaavaksi yksilöksi.

Tahmatassujen ohjaajat

Tahmatassuista vastaa varhaiskasvatuksen opettaja yhdessä kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kanssa. Lasten viihtyvyyden ja päivähoidon sujuvuuden kannalta jokaiselle ryhmälle on omat pysyvät ohjaajansa.

Tahmatassujen puhelinnumero on 045 649 8446

Hae hoitopaikkaa Tahmatassulle